2023

Luostareiden päiväretki Ti 9.5.2023

Valamon munkkiluostari on ortodoksisen uskonelämän ja kulttuurin elävä keskus, vaikka se on perustettu perimätiedon mukaan jo 1100-luvulla. Luostarinmäelle vihittiin käyttöön uusi kivikirkko 1977, jolloin luostari siirtyi käyttämään gregoriaanista kalenteria ja jumalanpalveluskielenä ollut kirkkoslaavi vaihtui suomeen. Pääkirkossa toimitetaan päivittäin kaksi jumalanpalvelusta. Valtaosa pääkirkon ikoneista on peräisin 1700- ja 1800-luvuilta Laatokan Valamosta. Tuosta ajasta muistuttavat myös kirkon komea, kullatusta pronssista valmistettu 800-kiloinen kattokruunu, kellotornin 14 kelloa sekä 1800-luvun puolivälistä peräisin oleva kaappikello.

Lintulan Pyhän Kolminaisuuden luostari on ortodoksinen nunnaluostari, jonka kirkossa toimitetaan jumalanpalvelukset aamuin illoin. Lisäksi luostarissa käännetään ja kirjoitetaan hengellistä kirjallisuutta, maalataan ikoneita ja valmistetaan yrttituotteita.

Valokuvaaja Heikki Seeskorpi

Askartelukerhossa väännettiin rautalangasta 12.4.2023

Avoimet ovet 13.2.2023

Askartelukerhossa luotiin taidetta neulahuovuttamalla 22.2.2023