Risteily 7.9. PERUTTU!

Risteily Etelä-Konneveden kansallispuistossa

Tiistaina 7.9.2021


PERUTTU KORONARAJOITUSTEN VUOKSI!


M/S Autere kuljettaa isommankin porukan risteilylle!

Konnevedellä risteilemme M/S Autereella, jonne mukaan mahtuu kerralla linja-autollinen risteilyvieraita. Tämä alus on kuin tehty Etelä-Konneveden kansallispuiston maisemiin. Aluksessa on 2-3 hengen miehistö. Mukaan otetaan nyt vain 40 matkustajaa turvallisuuden varmistamiseksi koronatilanteessa.

Pienillä fiksailuilla on 34 vuotias laiva saatu entistä ehommaksi eikä tervata tarvitse. Alus on rakenteeltaan lasikuitua ja puuta. Sisätilat ovat siistit ja näkyvyys ulospäin erinomainen. Myös wc-tilat löytyvät laivasta. Sisätiloissa, takakansi mukaan lukien on 35 asiakaspaikkaa sekä ylhäällä ns. aurinkokannella 15 paikkaa.

 Syksyllä 2017 on rakennutettu katos laivan takaosaan, joten sateen sattuessakin pysyy sielläkin kuivana. Laivassa on sisään mennessä ramppi ja takakannelle laskeutuessa on kaksi pientä porrasta. Myös laivan sisätiloihin on kaksi porrasta, mutta kaiteita apuna käyttäen kulkeminen onnistuu ja tarvittaessa saa apua. 

Pääsemme kokemaan ikimuistoisen sisävesimatkan. 

Käymme ensin Konnevedellä kahvilla ja sen jälkeen lähdemme vesille, kaksi tuntia kestävälle risteilylle.

Risteilyn jälkeen syömme lounaan aamuisessa kahvipaikassamme, jonne on satamasta 5 minuutin ajomatka.

Lopuksi käymme Mannisen Kotileipomossa leipäostoksilla.

Konneveden graniittikirkko on myös näkemisen arvoinen, käymme katsastamassa senkin.

                     

                        9.00            Lähtö Harjukatu 4

                      10.00            Kahvi Pappilan Hätävarassa

                      10.45            Risteily M/S Autereella

                      13.00            Lounas Pappilan Hätävarassa

                      Bussikierros

                                            Mannisen Kotileipomo

                                            Konneveden graniittikirkko

                                            Kotimatkalle lähdetään noin klo 16.

                     

Matkan hinta on 65€ jäsen ja 75€ ei-jäsen, sisältäen bussimatkan, kahvin, risteilyn ja ruokailun.  

Ilmoitathan mahdollisen erikoisruokavaliosi ilmoittautumisen yhteydessä.

Sitovat ilmoittautumiset ma 30.8.2021 mennessä 050 579 1156.

Maksu ma 30.8.2021, viitteellä 7171, tilille FI96 5089 0520 0156 97.


Kaikki jäsenet ovat matkavakuutettuja Reumaliiton järjestövakuutuksen kautta.