Päiväkumpu ti 12.5.

PERUTTU KORONAVIRUSTILANTEEN VUOKSI

Kevätretkipäivä Päiväkumpuun Längelmäelle

 

Toukokuussa lähdetään kevätretkelle Suomen Lähetysseuran leiri- ja kurssikeskus Päiväkumpuun, joka sijaitsee Längelmäveden äärellä Oriveden Eräslahdella. Päiväkumpu tarjoaa mainiot puitteet erilaisille leireille, kursseille ja koulutuksille sekä muille tapahtumille.

Suomen Lähetysseura tekee pitkäjänteistä rakkauden työtä oikeudenmukaisen ja inhimillisen maailman puolesta.

 

Päiväkummun historiaa

Längelmäen seurakunnan ruustinna oli lukenut kevättalvella 1956 Lähetyssanomien ilmoituksen ja ottanut yhteyttä. Paikka oli rannoiltaan pusikoitunutta ja muutoinkin ehostamisen tarpeessa oleva. Eräslahden seisakkeella pysähtyi ”Lättähattu”, joten tämä hyvä liikenneyhteys puolsi läheisen maantien lisäksi paikan sopivuutta.

Kun kaikki asianomaiset päätökset oli saatu tehtyä, niin syksyllä 1956 vietettiin ensimmäisiä miestenpäiviä, joilla jo rantojen pöheiköt raivattiin ja kiinteistön tarvittava hoito aloitettiin. Riihi oli paikallaan hieman kauempana tontin laidassa, mutta se muutettiin ajallaan kirkoksi. Riihikirkko on paikka hiljentymiseen Längelmäveden kauniissa maisemissa.

Riihikirkko on saanut oman hymninsä, jonka on sanoittanut Anna-Mari Kaskinen ja säveltänyt Pekka Simojoki vuonna 1982 ja se on virsikirjassa virsi 960.

 

Lähtö Harjukatu 4                                 10:00

Päiväkumpu, esittely ja ruokailu        11:30

Riihikirkossa käynti                              13:00

päiväkahvi                                              14:00

kenkäMatin kenkämyymälä käynti

kotimatkalle lähtö

 

Matkan hinta on 40€ jäsen ja 50€ ei-jäsen, sisältäen bussimatkan, kohteen esittelyn, ruokailun ja päiväkahvit. 

Ilmoitathan mahdollisen erikoisruokavaliosi ilmoittautumisen yhteydessä.

Sitovat ilmoittautumiset ja maksu ma 4.5.2020 mennessä 050 579 1156.

Maksamisen voit suorittaa myös viitteellä 7139 tilille FI96 5089 0520 0156 97.

 

Kaikki jäsenet ovat matkavakuutettuja Reumaliiton järjestövakuutuksen kautta.