Evita 19.10.
Jyväskylän kaupunginteatterin syksyssä nähdään musikaaliklassikko
EVITA – musikaali
köyhien kuningattaresta
Arkipäivänäytäntönä to 19.10. klo 12:00
Eva Perónin elämässä on dramaattisen sadun ainekset: vaatimattomista oloista lähtenyt nuori näyttelijätär nousi armeijan hallitseman Argentiinan ensimmäiseksi naiseksi. Ja millä keinoilla, muun muassa siitä Andrew Lloyd Webberin säveltämä ja Tim Ricen kirjoittama maailmanmenestysmusikaali Evita kertoo. Eva Perónia on kutsuttu köyhien kuningattareksi. Yläluokalle hän oli häikäilemätön pyrkyri, mutta työväki palvoi häntä kuin pyhimystä. Köyhän taustansa takia hän myös ymmärsi, mitä alistettu kansa tarvitsee ja kuinka ihmisille kannattaa puhua suosiota saadakseen. Ulkoisesti hän sädehti satumaista loistoa.
Läpisävelletty Evita-musikaali on tosipohjainen tuhkimotarina ja satiirinen show. Se sekoittaa historiaa ja kuvitelmaa. Näemme vallan huumaavan nautinnon, sokean henkilöpalvonnan ja lopuksi myös hauraan ihmisen vallan kulissien uumenissa. Varhainen kuolema antoi legendalle siivet. Evita on myös ensimmäinen Webberin musikaali, joka Jyväskylän kaupunginteatterissa nähdään.
Esitystä on teatterin raudanlujan esiintyjäkaartin lisäksi tekemässä vahva vierailijajoukko: ohjaaja Jukka Keinonen, koreografi Jouni Prittinen ja pukusuunnittelija Sari Suominen. Musiikin sovittaa ja johtaa Lasse Hirvi. Näyttävän lavastuksen suunnittelee Annina Nevantaus.
Nimihenkilön roolissa Evitana vuorottelevat Saara Jokiaho ja Anna-Maija Oka. Lavalla on 20 esiintyjää, joita säestää 10-henkinen orkesteri.
Jäsenen hinta on 35€ ja ei-jäsen hinta 40€ sisältäen lipun esitykseen.
Sitovat ilmoittautumiset ke 27.9. mennessä 050 579 1156.
Eräpäivä 27.9. Maksu viitteellä 7333 tilille FI96 5089 0520 0156 97.
Kaikki jäsenet ovat matkavakuutettuja Reumaliiton järjestövakuutuksen kautta.